Tummat pilvet ovat vyöryneet yltänne ja purkaneet jännitteensä uudistuakseen evoluution puhtaaksi päivänpaisteeksi. Sähköistyvä ilmamassa on ideana myös noen, eli epäpuhtaasti palamisen ajassa. Portissa on aina suuri valopotentiaali. Tärkeintä on kuitenkin oivaltaa, ettei se ole edellytys, vaan mahdollisuus. Portti on avautuva mahdollisuus etenemiseen, uudistumiseen ja syvemmälle polkuunsa laajenemiseen.
Mieli ja uskomukset rajoittavat näkemyksiä salakavalasti. Uhkaava, avoin ilmapiiri uhkilla uhkailevissa todellisuuksissanne valmistaa näkemään uhkilla uhkailemisen taakse: Pelot on toisaalta pelättävä laajentuakseen, pohjauduttava uuteen todellisuuden hahmottamiseen ja alettava ymmärtämään marionettiesityksen lankojen johtavan aina ja poikkeuksetta muualle kuin näkyvään osaan, eli jonnekin vastaanottimienne ulkopuolelle. Yhä useampi ymmärtää näkyvällä olevan näkymättömät tai piiloon ohjaillut juuret. Tämä koskee kaikkea sitä, mitä tarkoitetaan energian ottamilla muodoilla. Jopa energia itse voi ottaa energiamuotoja. Kaikki on pohjavireeltään energiaa.
Puheeni voidaan tulkita vain oman sisäisen määrityspunoksen perusteella, joka on kuin oma, kehittämänne sanakirja kokemustenne ja sieluunne aktiivisesti vaikuttavien tekijöiden ominaisuuksista. Siksi ette voi ohjautua tehokkaasti määritelmien ja sanojen taakse, koska ette tiedä mitä siellä on. Mielellä ei ole lassoonsa kohdetta. Tämän takia jokaisesta tavusta virtaa valokoodit. Palaan takaisin marionetteihin. Vapautenanne on soveltaa tätä vertausta yhteiskuntarakenteista vastuu-huokauksiinne saakka. Suhteutatte kaiken ymmärryksenne tuottamien havaintojen, tietoisuuden ja uskomusten välille silloiksi.
Ulkoistaminen? Ei. Vastuusta irrottamisen huokaus ulkoistaa vastuunne. Pääsisitte helpolla, jos avautuvan tietoisuuden voisi nukuttaa uudelleen tähän. Vaihe on tärkeä, mutta vain yksi virstanpylväs. Tuhkautuu pelon myötä tarve kontrolloida. Tunteiden uudistuessa syvällisesti, pelkopolariteetin näivettyessä, määritteiden murentuessa, saavutetaan vapaus luoda. Todellisuuskupliin en syvenny nyt enempää, löydätte valmiina suupalana sen täältä, mutta puhun kuntoisuuteen valmistumisesta: Valmiuspisteet ovat asia, lupaavaan potentiaaliin suotuna – narujen tiedostamiset, punotut vyyhdit ilmentymien takana – jotka ovat korkeammasta NYT-hetkestä vastuuna hiottava valmiiksi. Tiedostamista aletaan tukemaan potentoituvilla voimilla, kun usein toistamani metatroninen portinvartija on palvelualttiimpi mielipainotteisesta, kaksinaisesta portinvartijasta. Tutkikaa langat ja ohjaavat tahot marionettien takana. Se on portti, joka ei katso päivämäärää, muotojen muodostelmia, suurta haloota, jatkuvaa odottamista, valmistautumista, suorittamista tai urheilua muodon ottaneilla energiavälineillä. Se ei vaadi. Suurin portti olet Itse.